--> Etusivulle

Domino Valhalla, 1v, Edera, Narttu Susi.
--> Andriaanaan Tintti; Finsku_@hotmail.com
Luonne:
Jo pienestä pitäen Valhalla oli ilkeä muille. Domino teki paljon kepposia, kiusasi muita pentuja ja piikitteli vähän väliä Illuminatia isästä. Pennuista vain veli Dorn jäi kiusaamisen ulkopuolelle, sillä veli pisti useasti siskon maihin ja käski käyttäytyä. Koska Dorn oli vahvempi kuin Domino, kiintyi narttu veljeensä syvästi.
Kasvaessaan muuttui Domino entistä enemmän isänsä kaltaiseksi, itsekääksi ja välinpitämättömäksi. Valhallaa ei voisi hyvällä tahdollakaan sanoa lojaaliksi, tuota ei kiinnosta lahko eikä Inimtium, mutta molempien velvollisuudet neito hoitaa jos pyydetään. Tuota ei kiinnosta tippaakaan, mitä muut tuosta ajattelevat saatikka sitten, kuinka paljon saattaa muita satuttaa. Kiitos Illuminatin opetusten, Valhalla on vielä mestari taistelemaan, muttei nuorena tietenkään yllä aikuisen tasolle. Domino suuttuu äärimmäisen helposti, ja jos tuo suuttuu, narttu käy kimppuun oli sitten kyseessä ystävä tai tuttu. Suurin asia, mikä Dominossa muistuttaa isäänsä Viiltäjää, on tuon hyisen kylmä ääni ja lipevyys. Narttu on katsokaas hyvä puhumaan, se imartelee jos tahtoo jotakin ja osaa muokkautua niihin raameihin, mitä toinen tahtoisi nartun olevan. Tämän Domino tekee tosin vain silloin, kun tahtoo jotakin. Valhalla hakee nautintoa, yksinomaan nautintoa elämässä. Tuo leikkii uroksilla tunteakseen itsensä kaunottareksi, tappaa muita tunteakseen itsensä Jumalaksi ja kietoo toisia tassun ympärille tunteakseen itsensä tärkeäksi. Huolimatta suunnitelmallisesta nautinnon hakemisesta, Valhalla on läheisyyskammoinen, tuo ei voi sietää sitä, jos joku tulee väkisin tuon lähelle tai sitten nimittää häntä ystäväksi. Keskustelutilanteet tuottavat neidolle usein ongelmia, sillä sosiaalisten tilanteiden pelko on myös rajoittamassa neidon elämää. Pelko taas on tietämättömyyttä, sillä narttu inhoaa sitä, kun ei voi tietää tasan tarkkaan, miten keskustelu etenee. Ja kaikki tuo pelkääminen kätkeytyy agressiivisuuden taa. Epävarmuutta Domino ei voi sietää, saatikka tietämättömyyttä. Jos narttu ei tiedä tai on epävarma jostakin, sekin tulee agresiivisuutena esille. (20)
Väriselostus
Domino on rakenteeltaan todellinen sekoitus sukujuuriaan ja isäänsä. Rakenteeseen on Illuminatin suvun puolelta peritty suuret, susimaiset korvat sekä harjas, joka Dominolla on kaksivärinen, violettimusta. Harjas alkaa niskasta ja loppuu noin otsan keskelle törröttäen pystyssä, irokeesinä. Lisäksi nartulla on susimaiset, häijynvinot silmät ja narttumaisen kevyt rakenne. Vaikka rakenne onkin kevyt, neidolta löytyy räjähtävää voimaakin. Viiltäjältä perittynä löytyy kolme punaista raitaa selästä ja rakenteeseen vankkuutta ja voimaa enemmän kuin äidillä Illuminatilla. Hyväksi taistelijaksi voisi Dominoa sanoa, mutta tuon taidot kehittyvät yhä, sillä narttu on vielä nuori.
Värimaailmaltaan Valhalla on violettimusta, tuon harjaksen violetti on samaa kuin vasemman silmän päällä keikkuva pentagrammi. Samaa violettia ovat myös nartun anturat. Pohjaväriltään narttu on musta tai tumman harmaa, riippuu valotuksesta ja katsojan mielipiteestä. Silmät nartulla ovat kuin tulenlieskat, eivät niin lämpimät mutta yhtä oranssit. Jo pentuna Valin harjankasvu oli kovaa, joten aikuisena nartulla on paksu harjas. (10)
Menneisyys
Dominon lapsuutta ei voi sanallakaan kuvata hyväksi, onnistuneeksi tai onnelliseksi. Illuminati oli todella tiukka äiti, pennut eivät saaneet vielä kahden kuukauden iässäkään vaeltaa pesältä pois ja ruokaa sai aina kovin vähän, sillä äiti joutui yksinään saalistamaan pienokaisille ruokaa. Hämärästi Domino muistaa lapsuudestaan, että heitä oli yksi enemmän. Mutta jos joku koskaan otti puheeksi, missä on se yksi pentu, joka oli vielä silloin, kun kenenkään silmät eivät olleet auki, äiti suuttui kamalasti ja sanoi vain pennun kuolleen.
Illuminati ei ollut hyvä äiti, pennut oppivat elämän kiertokulun todella pieninä, he ymmärsivät kuoleman olevan jokapäiväinen asia ja että vain vahvat elävät, aivan liian nopeasti. Kuri ja järjestys oli kuin armeijassa, piti kulkea nätisti ja hiljaa Illuminatin perässä, katsoa pusikossa tarkkaan kun äiti näytti miten saalistettiin ja suurista epäonnistumisista, esimerkiksi isän tai kadonneen sisaren puheeksi ottamisesta, rankaistiin fyysisesti. Koskaan ei Illuminati kertonut kenellekkään isästä, muuta kuin että isä oli todella paha, ja teki väkisin pennut maailmaan. Näin oli selvää, etteivät pienokaiset olleet haluttuja. Hyvin hyvin harvoin Illuminati leikki pentujensa kanssa ja vielä harvemmin antoi heille läheisyyttä tai hellää huomiota. Kuitenkaan narttu ei koskaan huutanut pennuilleen, ei koskaan haukkunut niitä tyhmiksi vaan kehui kun oli kehumista, mutta sitäkin vain jos oli aihetta. Lahkoon pennut liitettiin melkein heti, kun nuo oppivat puhumaan.
Tulevaa:
Inimitiumista pienokaiset eivät vielä tiedä mitään, Illuminati kertoo niille sitten pentupelissä Inimitiumista ja pentujen velvollisuuksista.
Suhteet muihin:
Vanhemmat: Illuminati & Musta Viiltäjä
Siskot: Hallucination, Meliora Sinisielu
Veli: Dornhall Sysimieli
Pelit
1.Tassunjäljet tulevaisuuteen
- Domino saa tietää suvustaan, tehtävästään ja omasta alustaan.
2.Kalastaa voi ongella tai käsin
- Falaisen Cida opettaa Dominoa kalastamaan.
3.When te night is blind
- Domino tapaa Revontulen Befalaksesta ja Revontuli saa Dominon rentoutumaan seurassaan.
4.Männynkäpyjä ja torvisieniä
- Zenith on hyvin leuhka ja ilkeä pientä Dominoa kohtaan.
5.Olen epävarma
- Tahical ja Domino tapaavat
6. Naavaa oksistossa
- Rauhka valloittaa Dominon sydämen
7. Silmisssäin kaik on punavalkoista.
- Rauhkan mukana kulkiessaan tapaa tuon veljen Azan ja Azan muijan Dashian.
8. Amat victoria curam.
- Inimitiumin kokous
9. Oispa kaikki kristallinkirjasta.
- Kriss ja Domino tapaavat ja menevät metsästämään
Fan Artit:

Ciar on nuorukainen, jolta odotetaan hyvin paljon. Hän kuuluu susiklaaniin, Ederan johtajasukuun. Ciarin täytyy vihata koirasusia, täytyy rakastaa Ederaa ja saa solmia parisuhteen vain suden kanssa. Mutta kaikesta huolimatta hän on vain tavallinen, sisältään sekaisin oleva nuorukainen.
Suursuvun jaloon kerhoon kuuluva uros on hyvinkin katkera menneisyydelleen. Riv on täuynnä itseään ja kuvittelee olevansa maailman voimakkain. Mitä käy, kun uros alkaakin häviämään taisteluita taisteluiden perään. Se käy varmasti itsetuntoon.
Sydämettömäksi soturiksi kutsuttiin ennen, mutta Cayden herätti uinuvat tunteet henkiin. Sydämettömästä murhaajasta muuttui susi, joka eli rakkaudelle ja uskollisuudelle laumaansa kohtaan.
Kuka voisi vastustaa suurta ja komeaa afuelilaista urosta? Joka on juuri sellainen, kuin sinä haluat. Hän tekee juuri niin, kuin sinä haluat.
Takim oli ennen uskollinen Ederalainen, joka ihaili alfaansa Roita, nyt hän on narttu, joka taistelee entistä laumaansa vastaan alfana.
Uindo on Reiketsukanin sisko, joka ei osaa taistella kunnolla, eikä pidä väkivallasta. Neito on oikein herkkä ja kaunis, mutta uskollinen laumalleen.
Hene on Djalaan kuuluva ruskeaturkkinen susinarttu, joka on myös lahkon ja Djalan välinen lähetti. Hene on ensimmäinen hahmoni Andriaanassa ja siksi kokenut monia asioita, muuttunut lahkonvihaajasta lahkolaiseksi.
Hene Surusilmän tytär, joka vaihtoi laumansa Afueliin rakastuttuaan lumeen. Kuurankukka on kokenut pahoja asioita lyhyen elämänsä aikana ja siksi muuttunut elämäniloisesta pennusta sulkeutuneeksi nuorukaiseksi.
Illuminati on laumaton narttu, joka johtaa salaseuraa nimeltään Inimitium. Susi joutui liittymään lahkoon, kun lahko meinasi ajaa Inimitiumin pois.
Illuminatin äpärätytär, raiskauksen tuotos. Ehkä siksi nuori lahkolainen on isänsä kaltainen, hieman kieroileva paha tyttö.
Iloisen rempseä Saharan autiomaalta lähtenyt aavikkokettu Shiba hurmaa elinvoimallaan kaikki ja ripaus ujoutta tekee neidosta suloisuuden perikuvan.