--> Etusivulle

Riv'zcha, Lahkoa: Myrskylintu, 1v, Befalas, Suursuku, Lahko, Koirasusi, Uros
--> Andriaanaan Tintti; Finsku_@hotmail.com
Sisäisesti:
Pentuna:
Pentuna Riv oli leikkisä, elämäniloinen ja todella utelias. Uros oli ystävällinen sekä todella rakastavainen ja hyväsydäminen. Harmaaturkki oli perheessään se, joka piti huolta sisaristaan, mutta leikkii silti. Pentu pitäi vitsien heitosta sekä sisariensa kisoittelusta. Riv totteli aina äitiään Rocciota välittämättä siitä, mitä hän käski. Uros useasti kertoi rakkauttaan perheään kohtaan. Selvin ero tuolloisen ja nykyisen Riv'zchan kohdalla siis on se, että nykyään hän halveksuu perheenjäseniään, ei ole enää niin iloinen ja hyväsydäminen vaan ilkeilevä ja kylmäkiskoinen perhettään kohtaan.
Yleisesti:
Riv on oikeasti hurmaava ja karismaattinen, mutta ei tahdo päästää liian lähelle muita, joten esittää melko usein ilkeämpää, kuin mitä on. Yleensä hän on ystävällinen vain, jos hänelle ollaan, tai jos siitä voi hyötyä jotakin. Ainakin niin uros uskottelee itselleen. Tummaturkin on tärkeää näyttää muille olevansa hyvä ja 'kovis', niin metsästyksessä, tappelemisessa, kuin Puolikuulaisten lahtaamisessa. Lahkolainen kerää ns. egopankkiinsa pisteitä siitä, että onnistuu oleman parempi kuin toinen. Aina ei kuitenkaan uros yritä olla parempi, mutta pönkittää itsetuntoaan keskustelun lomassa ajattelemalla olevansa parempi, kuin keskustelukumppani. Riv käyttäytyy noin siksi, että tahtoisi olla yhtä hyvä, kuin muutkin sukulaisensa, eikä suvun mustalammas Roccion poika. Hän pitää myös lapsellisesti riidan haastamisesta silloin, kun keskustelu käy tylsäksi tai ei edes ala mukavasti. Kuitenkin harjapää on sen verran fiksu, ettei auo päätään itseään vanhemmille, ylemmille tai voimakkaammille. Uros on helppo suututtaa, mutta mitään kaavaa suututukseen ei ole, sillä aina ei samat asiat saa toista tulistumaan.
Lahko:
Niiden lahkolaisten kanssa, jotka eivät kuulu sukuun, Riv on lähinnä omaa itseään. Uros on puhelias, hymyilee eikä mielellään haasta riitaa, sillä pitää Lahkoa suurena perheenään. Tummaturkkisesta tulee tuolloin esille persoona, joka on tarkkaavainen ja fiksu, hän nimittäin omaa monia mielipiteitä, jotka se osaa perustella todella hyvin. Silti koirasudella on pakkomielle olla parempi, kuin keskustelukumppaninsa. Esimerkiksi puolikuulaisten tappamisen lahkolainen perustelee hyvin, puolikuut eivät salli uskontoja ja siksi tappavat lahkolaisia ja lahkolaiset vain puolustavat itseään. Todennäköisin ystävä hänelle on siis lahkolainen, joka ei ole sukua.
Sukulaistensa seurassa taas Riv on vähiten oma itsensä. Uros analysoi jokaisen eleensä, sanansa ja tekonsa tarkasti, että toinen saisi mahdollisimman hyvän kuvan itsestään. Lahkolainen yrittää miellyttää sukulaisiaan, olla juuri sitä mitä nuo tahtoisivat uroksen olevan. Sisarilleen hän ilkeilee ja pilkkaa niitä, sillä he muistuttavat liikaa äitiä, Rocciota.
Lahkolaisena Riv on uskollinen, tuo uhraa useasti herralleen mahdollisimman monipuolisesti eri eläinlajeja. Kuitenkaan, uros ei mielellään uhraa toisia koiraeläimiä, ellei kyseessä ole Puolikuu. Harjapää nimittäin pelkää hieman tappamista, eikä tahtoisi muuttua hirviöksi, joka ei enää arvosta elämäänsä. Kristinuskon opit eivät ole unohtuneet täysin lahkon langenneen uroksen mielestä. Tuo kunnioittaa elämiä ja pitää rakkautta tärkeänä, joskin kivuliaana asiana. Koirasudesta kaikki Lahkolaiset ovat yhden asteen ylempänä kuin muut, ne joilla on uskonto, hän halveksuu harhaoppisena. Uroksen mielestä ateistit pitäisi saada vain käännytettyä.
Aivan oikeasti:
Riv on äitinsä kuoleman tähden syvästi masentunut, mutta ei näytä sitä kenellekkään. Ainut, ketä uros on koskaan rakastanut, oli tuon äiti, ja kun äiti vietiin pois, rakkauskin katosi. Lahkolainen on piilottanut todella syvälle itseensä kaipuun ja rakkauden äitiänsä kohtaan, että sitä on miltei mahdoton sieltä enää löytää. Tummaturkki on todella haavoittuvainen, uros ottaa helposti itseensä toisten sanoista, teoista ja jopa siitä että itse satuttaa muita. koirasusi peittää pehmopuolensa säädyttömyydellään; toisten kiusaamisella ja itsekkyydellä sekä sillä ns. egopankkiin pisteiden keräämisellä. Kaikkein eniten maailmassa Riv'zcha pelkää sitoutumista vakavasti, sillä äidin kuolema on aiheuttanut vakavia muutoksia ennen iloisessa pennussa. Silloin tällöin uroksen masentuneisuus aiheuttaa rakoilua tuon käytöksessä, eli sisin näkyy toisinaan Rivissä selvästi. Yleensä mitä masentuneempi hän on, sitä enemmän tuo esittää ja piiloutuu kuoreensa. (42)
Ulkoisesti
Kuvaus koskee aikuista Riviä, ei pentua!
Hyvin koiramaiselta äidiltaan Riv on perinnyt rakenteensa selvät koiran piirteet. Vain tassujen suuri koko on selvin merkki susitaustasta. Uroksella on pitkät jalat, tiheä ja lyhyt turkki sekä pitkä häntä kuten äidilläkin. Isältä rakenteeseen on peritty oikeastaan vain urosmainen ja lihaksikas vartalo sekä suuriluinen rakenne. Korkeutta pitkäkoipiselta löytyy 70cm tienoille ja painoa vain 50kg toistaiseksi, kunnes massaa ja lihaksia tulee enemmän.
Väritykseltään koirasusi muistuttaa hyvin paljon äitiään Rocciota, mikä häiritsee urosta todella paljon. Harmaan ja valkoisen erisävyin kirjailtu uros on suursukumainen. Kuvasta kannattaa katsoa kuvioinnit, molemmilta puolilta ne ovat symmetriset. Arpia saatikka koruja ei uroksella ole. Harmaaturkilla on kirkkaan siniset ja sielukkaat silmät. (10)
Menneistä ajoista:
Nuori uros syntyi yhden illan jutun tähden Befalaksen Alfalle, Rocciolle. Alfa sai suuren pentukatraan hoidettavakseen, eikä Alfan aika tunnetusti voi riittää kaikkeen. Silti silloin Sorumiksi nimetty urospentu rakasti syvästi äitiään ja kuunteli mielellään tuon opetuksia kristinuskosta. Riv uskoi itsekkin Jumalaan, vielä silloin. Lapsuuden ensimmäiset kuukaudet olivat onnen aikaa, perhe oli paljon yhdessä, Riv piti huolta heistä ja nautti olostaan. Mutta sitten pennut kidnapattiin sukulaisten toimesta. Kidnappauksen jälkeen heidät pakotettiin liittymään lahkoon ja palvelemaan Herraa. Kaksi sisaruksista tapettiin, sillä he eivät tahtoneet liittyä Lahkoon. Koska Riv tahtoi elää, hän liittyi. Hitaasti mutta varmasti Rivistä muotoutui syvälle kuoreensa juuttunut koiraeläin.
Riv rakasti, luotti ja palvoi äitiään, mutta kun Roccio vietiin aivan liian nuorena pois pennulta. Riv murtui täyisin, menetti elämänilonsa ja päätti mennä sinne missä äitikin; taivaaseen. Kuitenkin Herra pakotti palvelijansa pään nousemaan ja katsomaan itseään silmiin. Herra sekä lähisukulaiset mustamaalasivat Roccion, aivopesivät Rivin uskomaan äidin olevan harhaoppinen, halveksittava ja että tuo kykeni sovittamaan tekonsa vain tulemalla uhratuksi herralle. Hyväuskoinen pentu tuudittautui siihen tunteeseen, että äiti oli turvassa, vaikka ei itsekkään uskonut siihen. Pakonomaisesti herraa palvellen ja tuskansa kieltäen muovautui Rivistä kovan kuorensa alle piiloituva haavoittunut pienokainen. Uros piilotti rakkauden ja kaipauksen äitiinsä katkeruuden ja halveksumisen taakse. Enää uros ei itsekkään tiedä, mikä on totta ja mikä tarua, vain Herra ja Herran kansa on Riville tärkeää. (16)
Suhteet
Perhe: Will(Maya) isi ja Roccio(Tucci) äiti, Acrydis(Kaamoksensusi), Edel(Neftichan), Firnahach(LR), Atas(Hapro), Ilsa RIP, Johan RIP
Tuttavat: -
Ystävät: -
Pitää: -
Ei pidä: Puolikuu
Ihastus/rakastaa: -
Pelit:
1. Askel pimeään huomiseen
- Riv on juuri kidnapattu, liitetty lahkoon ja kaksi sisarusta kuollut. Miten käy tämän pikkuisen?
2.Koko maailma edessämme
- Puolivuotias Riv tapaa Befalasin uuden alfan kalliomuodostelmilla.
3. Hämärässä olemme kaikki harmaita
- Yksivuotias uros liittää lahkoon nartun, joka ei osaa puhua.
4. Katsees harhailee
- Riv tapaa keskellä yötä sateessa Taram- nimisen nuoren uroksen herättyään painajaisista.
5. Likaista leikkiä
- Riv tappelee erään lahkolaisen kanssa, mutta Herra kieltää urosta tappelemasta kunnolla. Tapaaminen siis loppuu lyhyeen.
6. Tuhat ja yksi painajaisellista yötä
- Riv näkee taas painajaisia ukkosessa makoillen kun ärsyttävä pieni Afuelin narttu tulee tuolle höpöttämään. Kaksikolle muodostuu jokseenkin monimutkainen suhde, he eivät ole ystäviä mutta jotakin.
7. Uusia tuulia
- Lahko YP
8. Harakka se huttua keittää
- Puolikuu Antares, jolla on miekka. Hengenvaarallinen vastus Riville.
9. Kohta saapuu joku tuttu
- Rivn löytää pahoin hakattuna tuolle jo aikaisemmin tuttu Taram. Puolikuulaisia kiroten Riv ja Taram menevät vesiputoukselle peseytymään. Seuraan liittyy koirasudelle jo tuttu Paniikkihäiriö. Kolmikko jatkaa matkaansa Ederan kylään, josta Riv löytää kaksiteräisen miekkansa.
10. Ylimielisyyttä kererakseen
- Taas Befalasin uros on tappelemassa, tällä kertaa suutaan soittavan Amniksen kanssa. Miekka pääsee tositoimiin! Homma menee kuitenkin uudelleen pieleen ja koirasusi saa lapaansa taas uuden arven koristukseksi.
11. Sky in fire
- Riv liittää Damayanin väkivalloin lahkoon.
12. Lyöty
- Riv joutuu taas kerran hakattavaksi, kun aukoo päätään väärässä paikassa. Tällä kertaa Flenje ojentaa urosta, ja kunnolla.
Ciar on nuorukainen, jolta odotetaan hyvin paljon. Hän kuuluu susiklaaniin, Ederan johtajasukuun. Ciarin täytyy vihata koirasusia, täytyy rakastaa Ederaa ja saa solmia parisuhteen vain suden kanssa. Mutta kaikesta huolimatta hän on vain tavallinen, sisältään sekaisin oleva nuorukainen.
Suursuvun jaloon kerhoon kuuluva uros on hyvinkin katkera menneisyydelleen. Riv on täuynnä itseään ja kuvittelee olevansa maailman voimakkain. Mitä käy, kun uros alkaakin häviämään taisteluita taisteluiden perään. Se käy varmasti itsetuntoon.
Sydämettömäksi soturiksi kutsuttiin ennen, mutta Cayden herätti uinuvat tunteet henkiin. Sydämettömästä murhaajasta muuttui susi, joka eli rakkaudelle ja uskollisuudelle laumaansa kohtaan.
Kuka voisi vastustaa suurta ja komeaa afuelilaista urosta? Joka on juuri sellainen, kuin sinä haluat. Hän tekee juuri niin, kuin sinä haluat.
Takim oli ennen uskollinen Ederalainen, joka ihaili alfaansa Roita, nyt hän on narttu, joka taistelee entistä laumaansa vastaan alfana.
Uindo on Reiketsukanin sisko, joka ei osaa taistella kunnolla, eikä pidä väkivallasta. Neito on oikein herkkä ja kaunis, mutta uskollinen laumalleen.
Hene on Djalaan kuuluva ruskeaturkkinen susinarttu, joka on myös lahkon ja Djalan välinen lähetti. Hene on ensimmäinen hahmoni Andriaanassa ja siksi kokenut monia asioita, muuttunut lahkonvihaajasta lahkolaiseksi.
Hene Surusilmän tytär, joka vaihtoi laumansa Afueliin rakastuttuaan lumeen. Kuurankukka on kokenut pahoja asioita lyhyen elämänsä aikana ja siksi muuttunut elämäniloisesta pennusta sulkeutuneeksi nuorukaiseksi.
Illuminati on laumaton narttu, joka johtaa salaseuraa nimeltään Inimitium. Susi joutui liittymään lahkoon, kun lahko meinasi ajaa Inimitiumin pois.
Illuminatin äpärätytär, raiskauksen tuotos. Ehkä siksi nuori lahkolainen on isänsä kaltainen, hieman kieroileva paha tyttö.
Iloisen rempseä Saharan autiomaalta lähtenyt aavikkokettu Shiba hurmaa elinvoimallaan kaikki ja ripaus ujoutta tekee neidosta suloisuuden perikuvan.